Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. lokakuuta 2013

A one-night stand

Hahaa, nyt voisi luulla että tulossa on joku mehukas ihmissuhdejuttu, mutta tämän mammaraisen yhden illan jutussa on kyse virkkauksesta. Hankin nimittäin Molla Millsin kirjan Virkkuri - virkkuutöitä kotiin ja käyttöön ja innostuin iltana eräänä pyöräyttämään kirjan ohjeen mukaan virkatut korvikset. Ohjetta oli selkeiden kuvien ansiosta helppo seurata ja korvispari valmistui muutamassa tunnissa. Kiva ja persoonallinen asuste vaikkapa mustan mekon tai puseron kanssa.



Virkkuri on ulkoasultaan ja kuvitukseltaan tyylikäs ja moderni ja pitää sisällään selkeitä ja yksityiskohtaisin kuvin selvennettyjä ohjeita. Myös kirjan graafisuus miellyttää. Ohjeiden mukaan syntyy vaikkapa koruja, asusteita, mattoja, koreja ja muita sistustuotteita. Pahinta onkin valinnan vaikeus - mihin työhön koukkuni pistän seuraavaksi. Onneksi monet malleista tehdään matonkuteista. Paitsi että niillä valmista tulee nopeasti, myös virkkaaminen on mukavan rouheaa. Millsin toinen kirja ilmestyy kaiketi keväällä.



  


I crocheted these earrings one evening, the pattern was from a crochet book Virkkuri by Molla Mills. The book is full of clear, graphical patterns for accessories and things for home and storage. Most of them ended up on my to do list... Virkkuri is only in Finnish for now.


Minute maid dress

Surrur on se ääni, joka kuuluu ajattelemisesta, tekemisestä, ompelukoneesta ja ampiaisesta.

Täytyypä tässä heti alkuun todeta, että ompelemisen saralla olen melkoinen noviisi vaikka siitä puuhasta kovasti tykkäänkin. Lukuun ottamatta joitain suorien verhojen tai päiväpeittojen ompelemisia en ole kajonnut ompelukoneeseen sitten yläasteen ihanien (!) paitapuseroiden ja flanelliyöpaitojen.

Rennolla otteella ja tietyllä rämäpäisyydellä eteenpäin. Jos ei heti onnistu, niin uudelleen vaan, kyllä se siitä vähitellen.

Tyttären viisivuotissynttäreiden lähestyessä päätin kokeilla synttärimekon ompelua Surrur-kirjan kaavoista. Nimi minuuttimekko kuulosti lupaavalta. Tusasin mekon parissa hieman kauemmin, mutta ihan kelvollinen siitä tuli ensimmäiseksi tekeleeksi.

Kangas on Marimekon Napakettu, jota minulla oli palanen varastossa. Minusta siinä on kivan syksyiset värit.

Mari Savion ja Kati Rapian kirjassa on muitakin juttuja joita aion kokeilla nyt kun kone on kaivettu naftaliinista, mm. Erja Hirven kiepautustoppi sekä Sami Ruotsalaisen kori, joka pujotellaan vanhanajan klapikopan tapaan.Ompeluohjeita löytyy kaiken kaikkiaan yli 60 projektiin. Kivaa kirjassa on myös se, että siinä pääsee kurkistamaan Marimekon suunnittelijoiden Maija Louekarin, Sami Ruotsalaisen, Pia Holmin, Erja Hirven, Mika Piiraisen, Aino-Maija Metsolan ja Tuula Pöyhösen koteihin ja heidän ajatuksiinsa omasta työstään, miten ja miksi he tekevät sitä mitä tekevät.

Näin se tehdään :)
Ompeluharjoitukset jatkuvat. Surrur.

I found a sewing book Surrur - make your own Marimekko from the library and decided to make a birthday dress for my dauhgter. A "minute maid dress" sounded promising to me, who hasn't touched a sewing machine since highschool projects. The book has over 60 patterns for different kind on sewing projects, and what is also nice is that you can take a peak at the lovely and colourful homes of Marimekko's designers and their thoughts about their work. Nice book!