Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompeleminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompeleminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. tammikuuta 2014

A lampshade makeover

Teki mieli vähän tuunata. Kyllästyin pöytälampun tuikitavalliseen valkoiseen varjostimeen, ja niinpä päätin tehdä siihen hupun. Minulla oli pieniä paloja samansävyisiä Libertyn kankaita, ja niistä sain ommeltua "tilkkuvarjostimen".
Tässä lamppu ennen...
Tässä kangassuikaleet ommeltuina yhteen...
...ja valmis varjostin.
 Leikkasin siis kolmesta erilaisesta kankaasta eri levyisiä suikaleita saumavaroineen, ompelin ne yhteen ja silitin saumanvarat auki. Sitten sovittelin kaistaleen varjostimen ympärille nurja puoli ulospäin, merkkasin nuppineuloilla sauman paikan niin että huppu istui hyvin, ja sitten vain ompelin sauman. Hupun ylä- ja alaosaan jätin parin sentin verran kangasta, jonka taittelin varjostimen sisäpuolelle ja kiinnitin paikoilleen kaksipuoleisella teipillä. Hyvä ja helppo tapa käyttää hyödyksi kangasjämät ja tehdä vaikka minkälaisia persoonallisia varjostimia. Libertyn kevät/kesä 2014 -kokoelmassa on muuten ihania uusia kuoseja, alla minun poimintani ja suosikkini. Oikein syyhyttäisi päästä ompelemaan niistä jotain...

I got tired of my old plain white lampshade and deciced to do a small makeover. I had some leftover bits of Liberty fabrics of the same colourways and got to work. I cut and put them out in their final order and machine stiched them together leaving some seam allowance. I pressed the seams open and slipped the cover over the shade and checked the size so it fitted snugly. Then I tacked the side edges together and machine stiched them right sides facing. I turned right side out, slipped the cover back over the shade so that the seam allowances projected equally at the top and bottom edges. Then I fixed double sided tape to the inside of the shape and folded the seam allowances over and pressed them onto the adhesive.

By the way, there are some fabulous prints in the new Liberty spring/summer 2014 collection, here are my picks and favourites. Oh how I would like to sew something out of these...

Isabel Susan A Tana Lawn

Isabel Susan C Tana Lawn

Isabel Susan D Tana Lawn
Heidi Maria C Tana Lawn

Heidi Maria D Tana Lawn

Jonathan A Tana Lawn

Tom Daley D Tana Lawn
Hera C Tana Lawn
Delilah Cavendish C Tana Lawn

Gleeson B Tana Lawn







torstai 21. marraskuuta 2013

Dress with front pleats



Ompelin tämän mekkotunikan Yoshiko Tsukiorin kirjan Stylish Dress Book kaavan mukaan. Se on itse asiassa tuo kannen mekko, joka on ommeltu Libertyn kankaasta? Oman mekkoni kangas on Eurokankaasta. Samalla reissulla löysin vinon pinon muitakin alekankaita, joten aion ommella kirjasta toppeja ja mekkoja. Kirja on suomennettu nimellä Ihanat mekot ja tunikat, mutta sen painos on käsittääkseni loppu. En vain oikein tiedä näiden japanilaismallien sopivuudesta minulle, tuntuu että ne on tarkoitettu hieman kapeaharteisimmille ihmisille... Tykkään kuitenkin etuosan laskoksista ja taskuista, ja ehkä tämä rentona kotimekkona menee :)

This dress with front pleats is from the Stylish Dress Book by Yoshiko Tsukiori. It's actually the dress in the book's cover, in Liberty print. Mine is from Eurokangas and I found a pile of other fabrics too, so I have a lot of sewing to do :) There's plenty of nice patterns for tops and tunics in the book.



Tuon toiseksi ylimmän, ruskeanoranssin kukkakankaan ajattelin yhdistää mustaan ja ommella siitä tämän alla olevan mekon. Ylimpänä olevasta kankaasta tykkään eniten, mutta sitä on vain pieni pala, joten pitää harkita tarkkaan mitä siitä teen :)

I thought I would combine the orange-brown fabric with black an sew this dress  below. The one at the top I like the most but I got only a small piece of it, so I have to think carefully what to make of it :)
 




torstai 31. lokakuuta 2013

Reversible jeans bag


Taisin tuolla aiemmin mainita, että minuuttimekko oli ensimmäinen ompeluprojektini pitkään aikaan, mutta se taisikin olla tämä, käännettävä kangaskassi. Toisen puolen farkkukangas oli jäännöspala vanhoista kirpparilta löytämistäni miesten farkuista, toisen puolen omppukankaan löysin Sinellin alennuslaarista. Kassin kaavat löytyvät täältä. Tuo verypurpleperson on muuten uskomaton ompelusivusto, ideoita ja ohjeita löytyy vaikka millä mitalla. Ohjetta oli helppo seurata yksityiskohtaisten kuvien ansiosta. Leikkaaminen ja kasaaminen oli helppoa, kääntäminen aluksi vaikeaa. Kasseja voisi ommella useammankin, hyvä tapa käyttää hyödyksi kaikki vanhat jäännöspalat.

Luulin että kassista olisi tullut isompi ja epäilinkin, että olin vahingossa tulostanut kaavat todellista pienemmässä koossa. Mutta kyllä siitä oli tarkoitus tulla tällainen kompaktin kokoinen. Annoin kassin tyttärelleni, siinä kulkevat kätevästi tossut ja muut tykötarpeet päiväkotiin :) Tyttö tykkää enemmän omppupuolesta, minä farkkupuolesta. Kaappi jossa kassi roikkuu on oikeasti astiakaappi, mutta raahasin sen tytön huoneeseen kun ajattelin että siitä tulisi hyvännäköinen vaatekaappi. Sitä se voisi ollakin, jos se ei aina olisi sikin sokin siinä kunnossa, että kaikki vaatteet tursuavat ovista ulos...

A woman never has too many bags, don't you agree? So I decided to practice my sewing skills with this reversible bag. I had the perfect jeans fabric for it from old men's jeans I had found from the flea market. The apple-patterned fabric on the other side was a thrifty find from a Sinelli-shop. This bag is a great way to use up all leftover bits of fabric.

The shape of the bag is really pretty and the tutorial was well illustrated. Verypurpleperson is btw an incredile sewing site, so many inspiring projects and pattern to try out!

Cutting out the bag was easy but reversing it once assembled was tricky at first. The bag turned out to be a bit smaller in size than I had thought, so I gave it to my daughter. She can carry all her little necessities in it to the daycare :) She likes it as the apple-pattern frontside, me the jeans side.

Please don't mind about the messy wardrobe, it's always in this condition...:)


tiistai 29. lokakuuta 2013

Minute maid dress

Surrur on se ääni, joka kuuluu ajattelemisesta, tekemisestä, ompelukoneesta ja ampiaisesta.

Täytyypä tässä heti alkuun todeta, että ompelemisen saralla olen melkoinen noviisi vaikka siitä puuhasta kovasti tykkäänkin. Lukuun ottamatta joitain suorien verhojen tai päiväpeittojen ompelemisia en ole kajonnut ompelukoneeseen sitten yläasteen ihanien (!) paitapuseroiden ja flanelliyöpaitojen.

Rennolla otteella ja tietyllä rämäpäisyydellä eteenpäin. Jos ei heti onnistu, niin uudelleen vaan, kyllä se siitä vähitellen.

Tyttären viisivuotissynttäreiden lähestyessä päätin kokeilla synttärimekon ompelua Surrur-kirjan kaavoista. Nimi minuuttimekko kuulosti lupaavalta. Tusasin mekon parissa hieman kauemmin, mutta ihan kelvollinen siitä tuli ensimmäiseksi tekeleeksi.

Kangas on Marimekon Napakettu, jota minulla oli palanen varastossa. Minusta siinä on kivan syksyiset värit.

Mari Savion ja Kati Rapian kirjassa on muitakin juttuja joita aion kokeilla nyt kun kone on kaivettu naftaliinista, mm. Erja Hirven kiepautustoppi sekä Sami Ruotsalaisen kori, joka pujotellaan vanhanajan klapikopan tapaan.Ompeluohjeita löytyy kaiken kaikkiaan yli 60 projektiin. Kivaa kirjassa on myös se, että siinä pääsee kurkistamaan Marimekon suunnittelijoiden Maija Louekarin, Sami Ruotsalaisen, Pia Holmin, Erja Hirven, Mika Piiraisen, Aino-Maija Metsolan ja Tuula Pöyhösen koteihin ja heidän ajatuksiinsa omasta työstään, miten ja miksi he tekevät sitä mitä tekevät.

Näin se tehdään :)
Ompeluharjoitukset jatkuvat. Surrur.

I found a sewing book Surrur - make your own Marimekko from the library and decided to make a birthday dress for my dauhgter. A "minute maid dress" sounded promising to me, who hasn't touched a sewing machine since highschool projects. The book has over 60 patterns for different kind on sewing projects, and what is also nice is that you can take a peak at the lovely and colourful homes of Marimekko's designers and their thoughts about their work. Nice book!